top of page

Tervetuloa tutustumaan Nalittna-kissalaan!

Welcome to get familiar with cattery Nalittna!

Kissala
 

Cattery Nalittna on pieni, egyptinmauta kasvattava kissala Kalajoella. Egyptinmaukasvatuksemme on ollut tauolla pari vuotta, mutta nyt uuden naaraan myötä kasvatustoiminta toivottavasti elpyy.

 

Kasvatuksen olen aloittanut 2010 Kissaliiton alaisuudessa, FiFessä. Toimin aluksi sijoituskotina egyptinmautyttö Kamilalle, jonka avulla pääsin tutustumaan yhteen maailman hienoimmista kissaroduista, sekä kasvatuksen saloihin. Kamila teki kaksi pentuetta Chai-lai -kissalalle.

Ensimmäinen oma pentueeni, varianttipentue, näki päivänvalon jouluaaton aattona 23.12.2010 ja siitä alkoi oma kasvatukseni.
 

Kotonamme kissamäärä pidetään kohtuullisena ja osa kasvatuskissoistani asuukin sijoituksessa. Kissat asuvat kodissamme perheenjäseninä, eikä ketään suljeta eristyksiin. 

Kasvatan ja näyttelytän kissoja TICAssa. Olen kuulunut TICAan vuodesta 2011 saakka, ja kasvattanut samasta vuodesta vain TICAssa. Olemme käyneet kissojen kanssa myös CFA:n näyttelyissä.

 

Olen saanut kunnian olla ensimmäinen suomalainen tuomarioppilas TICAssa. Minut hyväksyttiin tuomarioppilaaksi Salzburgissa syyskuussa 2015.

Keväällä 2017 ensimmäinen oma kasvattini oli näyttelyn paras Kissaliiton alaisessa näyttelyssä. :)

 

 

 

 
Järjestömme
Luottamustehtävät

TICA:
tuomarioppilas 
virallinen entry clerk
virallinen master clerk


TICA: 
LH/SH Trainee
Licensed Entry Clerk
Licensed Master Clerk
 

 

2010 - present

2010 - present

bottom of page